main-page-icon
menu-button
Valikko
HYMYPOIKA
HYMYPOIKA :: Hymyn historiaa

HYMYPOIKA JA HYVÄN TOVERUUDEN KILVAN SYNTY

 

Henkinen ja aineellinen jälleenrakennus oli 1950-luvun alun Suomessa vielä kesken. Köyhyys heijastui perheiden elämään lasten koulutusmahdollisuuksien kapeutena. Kansakouluista oli mahdollisuus siirtyä oppikouluihin ja vuodesta 1958 edelleen kansalaiskouluihin, mutta lasten koulunkäynti oli monille perheille taloudellisesti ankaraa. Maaseudulla ei ollut kouluja joka kunnassa. Kalliin koulutuksen sijaan nuoret pidettiin mieluusti kotona, jossa he tekivät työtä tai kävivät muualla ansiotöissä. Kansakoululaitokseen hallinnollisesti kuuluvia kunnallisia keskikouluja alettiin perustaa maaseudulle 1950-luvusta alkaen. Niissä ei ollut lukukausimaksuja, jonka lisäksi koulu lahjoitti oppilaille myös koulukirjat, mikä helpotti monen koden taloudellista tilannetta.

Lasten oppikoulunkäynnin tueksi perustettiin 19.3.1950 Opintorahastoyhdistysten Tuki - Studiefondsföreningarnas Stöd ry. Yhdistys tähtäsi toiminnallaan siihen, että vähävaraisten perheiden lapsista ainakin kaikkein lahjakkaimmat voisivat halutessaan kouluttautua ja saavuttaa kykyjään vastaavan aseman yhteiskunnassa. Opintorahastoyhdistysten Tuki keräsi varoja ja lahjoituksia rahana sekä taiteena, ja kerätyt varat jaettiin jäsenyhdistysten kautta.

Opintorahayhdistysten Tuen toiminta-ajatus saavutti laajan hyväksynnän. Hyväksynnästä on osoituksena yhdistyksen hallintoneuvosto, jossa olivat edustettuina kaikki 1950-luvulla suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävät vaikuttajatahot ja poliittiset puolueet. Nimekäs hallintoneuvosto muodosti pohjan ja selkärangan Opintorahayhdistysten Tuki ry:n toiminnalle ja antoi sille asemavaltuutusta edustamiensa aatteiden ajajana. Järjestön yliasiamieheksi tuli Pentti K. Vilppula. Hän toimi tehtävässään koko järjestön elinkaaren ajan vuosina 1950-1986.

Opintorahastoyhdistysten Tuki ry:n jäsenyhdistyksiä oli ympäri maata. Ensimmäisen toimintavuoden 1951 loppuun mennessä toimintansa oli aloittanut 42 jäsenyhdistystä ja vuoden 1952 loppuun mennessä 93 jäsenyhdistystä. Toimintavuonna 1951 Opintorahayhdistysten Tuki ry jakoi lahjakkaille nuorille 13 apurahaa, joiden yhteissumma oli 560 000 markkaa.

Järjestö taisteli kuitenkin toimintansa alkuvaiheessa taloudellisten huolien kanssa. Pontimeksi tarvittiin jokin konkreettinen tuote, jota välittämällä yhdistys voisi koota varoja toimintansa tueksi. Pentti K. Vilppula sai ajatuksen käyttää hymyileviä lapsenkasvoja varainkeruun välineenä. Hänellä ei ollut aluksi tarkkaa näkemystä siitä, miten hymyilyä voisi käyttää hyödyksi. Niinpä hän kääntyi vuonna 1951 Suomen Taideakatemian opettajan, taidegraafikko Aukusti Tuhkan puoleen ja kysyi, kuka Tuhkan oppilaista voisi piirtää hymyilevät kasvot. Tuhka suositteli Heikki Niemistä. Vilppula ja Nieminen tapasivat Brondan kahvilassa 16.5.1953. He keksivät siellä idean hymykasvon käytöstä varojen keruuseen.

Hymypoika menee kouluun

Alun alkaen hymyllä ei ollut persoonaa. Vilppula toivoi kuvaan vain hymyilevää lasta. Vuonna 1952 Heikki Nieminen loi kuitenkin Hymyn siveltimellään pojaksi. Vilppula halusi lähettää pojan kouluun ja kysyäkseen miten tämä tapahtuisi, hän lähti lokakuussa 1953 tapaamaan Opettajain Lehden päätoimittaja Antti Henttosta. Vilppula otti mukaansa taiteilija Heikki Niemisen tekemän kipsisen Hymypojan näköisvaloksen, jotta päätoimittaja saisi Hymyn koulukypsyydestä selvän kuvan. 

Vilppula esitti, että Opettajain Lehti suosittelisi Hymypoikaa palkinnoksi koulujen erilaisiin kilpailuihin. Päätoimittaja Henttonen ihastui Hymypoikaan, koska sen ilme muistutti hänen oman pikkupoikansa ilmettä. Hän keksi, että veistos pääsisi kouluun kunniapaikalle, oman kilpailunsa palkinnoksi. Oppilaat kilvoittelisivat kaikessa siinä, mitä Hymy-palkinto oli. Pentti K. Vilppula luonnehti Hymypoikaa seuraavasti: "Hymy on kaikkien niiden nuorten tunnuskuva, joilla on tavallista suuremmassa määrässä lahjakkuutta, mutta joilta koulunkäyntiin puuttuvat tarvittavat varat." Koulumenestystä ei kuitenkaan korostettu kilpailun säännöissä, vaan "luokka kilpailee siitä, kuka on ystävällisin, rehdein ja hymyilevin".

Kilpailun järjestäjäksi tuli Suomen Kansakoulunopettajainliiton yhteydessä toimiva Kansakoulun Kerhokeskus (myöhemmin Kerhokeskus - koulutyön tuki ry, nykyään Kehittämiskeskus Opinkirjo). Se oli perustettu vuonna 1947 tukemaan kansakoulun piirissä tapahtuvaa, eri harrastusaloihin kuuluvaa kerhotyötä. Sen johtokunta teki joulukuussa 1953 päätöksen hymykilpailun järjestämisestä kouluissa. Kilpailun viralliseksi nimeksi tuli Hyvän Toveruuden Kilpa.

Käytännön toimet kilpailun järjestämiseksi kouluissa alkoivat alkuvuonna 1954. "Jo oli aikakin , että Suomen kouluissa aletaan korostaa hymyn, hyvän tahdon ja ystävällisyyden suurta merkitystä. Siitä kuuluisasta sisusta, johonka tunnetusti liittyy äkäisyys, on puhuttu hieman liikaa", kirjoittaa Vilppula päätoimittajille 10.2.1954. Opettajain Lehti ryhtyi kilpailun kummiksi julkaisemalla ensimmäisen Hymypiirroksen 30.1.1954 numerossa 5. Samalla lehti julkaisi Kouluhallituksen kouluneuvos A.Hinkkasen myönteisen kannanoton kilpailun puolesta.

Myös monet muut suomalaisen yhteiskunnan vaikuttajat ottivat kantaa Hyvän toveruuden kilvan puolesta. F.E. Sillanpää kirjoitti Opettajainlehteen seuraavasti:

Keväällä 1954 käytiin ensimmäinen kilpailu Hymypojan omistuksesta. Sen teemana oli "Älä unohda hymyä". Luokkiin ostettiin 500 markan hintainen Hymy-veistos. Se luovutettiin koulun päättäjäisissä luokan äänestyksen perusteella sille, joka oli vuoden aikana parhaiten vastannut Hymypojan antamaa esimerkkiä. Kouluissa nähtii kilpailun kasvatuksellinen idea. Hyvän toveruuden kilvan palkittavalta edellyttämät viralliset kriteerit olivat ensimmäisessä kilpailussa seuraavat:

- Hän on rehti ja luotettava toveri
- Hän on avulias, reipas ja iloinen
- Hän haluaa säilyttää terveet ja raittiit elämäntavat ajatuksissa, sanoissa ja teoissa.

Hyvän toveruuden kilpa ja Hymypoika-veistos eivät syntyneet aatteeliseen tyhjiöön, vaan olivat oman aikansa tuotteita. Niihin kiteytyi tuon ajan arvomaailma. Kilpa sai vaikutteita useasta yhteiskunnassa tuolloin vallinneesta aatteesta. Siinä korostettiin yhteisöllisyyttä, yhteisön merkitystä hyvän rakentajana, yhteisvastuuta, terveitä elämäntapoja ja erityisesti raittiutta hyvän elämän perusasioina. Myös moitteeton käytös ja kuuliaisuus kuuluivat tuon aikakauden ihanteisiin. Särmikäs Vilppula ei kuitenkaan pitänyt siitä, että raittiusasiaa erityisesti liitettiin Hymyyn, vaan totesi kiukkuisesti kirjeissään, että "Hymy ei ole mikään ryhtiliike".

Syntymäpäivänään 16.5.1954 Hymypoika ja siitä tehty veistos oli jo valloittanut estradin. Opintorahayhdistysten Tuki ry:n toimintakertomuksen mukaan ensimmäiseen kilpailuun osallistui yli 100 000 oppilasta, joista 3000 sai veistoksen. Syyslukukauden alussa alkoi toinen kilpailuvuosi teemalla "Hymystä hyvän tunnet"

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvän Toveruuden Kilpa ja siihen liittyneet Hymy-tuotteet levisivät nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan koulujen lisäksi myös muita väyliä pitkin. Fazerin Musiikkikauppa lahjoitti sata Älä unohda Hymyä -äänilevyä Opintorahastoyhdistysten Tuki ry:lle, ja Sakari Kulhia antoi esittää elokuvaansa Matkakuvia Amerikasta Hymypojan värielokuvana. Hymy-tuoteperheeseen kuuluivat myös rintamerkki, julisteet, rainat ja leimasin, jolla opettajat saattoivat leimata oppilaiden vihkotehtäviä hyvästä yrityksestä.

 

 

Hymytyttö syntyy

Pian Hymypojan jälkeen syntyi myös Hymytyttö, joka oli niinikään taiteilija Heikki Niemisen suunnittelema. Hymy-veistoksen sukupuolella ei kuitenkaan tuntunut olevan merkitystä, vaan tytöille jaettiin Hymypoikia ja pojille Hymytyttöjä sen mukaan, kumpia varastossa sattui olemaan. Palkinnon saajat olivat niin onnellisia saamastaan tunnustuksesta, että veistoksen väärä sukupuoli ei kovin harmittanut.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Katso Hymypoika-mainos vuodelta 1955 (YLE Elävä arkisto)

Hymyn historiasta kertovat tekstit ovat kirjasta Rehti, Reipas, Rehellinen - Hyvän toveruuden kilpa 1954-2004. Kirjan on kirjoittanut Hymyn 50-vuotisjuhlavuotta varten Opinkirjon toiminnanjohtaja Minna Riikka Järvinen.