Jaa

TÄTÄ MIELTÄ

Vuoden 2013 kampanjassa mukana olleet tahot kirjoittivat tällä sivulla kuukausittain Ihan tavallisista asioita.

Nōn scholae, sed vītae discimus

16.1.2014

Minna Riikka Järvinen
toiminnanjohtaja
Kehittämiskeskus Opinkirjo

Vuosi sitten Opinkirjo sai tehtävän, josta ei voinut kieltäytyä: Kutsuttiin tasavallan presidentin Ihan tavallisia asioita –hankkeeseen. Asia organisoitiin kampanjaksi, jossa pyydettiin videoin kuvaamaan koulun hyvää arkea, sitä, joka tuottaa hyvinvointia, kohtaamisia, yhteisyyttä.

Saapuneet videot ovat nostalgisia: oppilaat somissa riveissä, näyttelemässä, laulamassa, luomassa. Keijupölyä suvivirren ja jouluevankeliumin välissä.

Mutta. Missä hälinä ja ryntäily, kotoinen kura eteisen lattioilla, kenkäröykkiöt, väreihin tahrautuneet kädet ja naamat, teinien rasvatukat, puuhaaminen?

Ideaalikuva koulusta, se suvivirren ja jouluevankeliumin välinen, on satua. Sadut ovat kauniita, mutta kertojansa näköisiä. Me odotimme lasten näköisiä tarinoita, kertomuksia arjen iloista. Vaikka sitten häiläämistä.

Kenen koulu siis on, ketä, mitä varten? Oppilaat toteuttamassa ja oppimassa koulun roolimalleja?

Mielestäni opettajan tärkein tehtävä on kasvattaminen. Välineenä siihen ovat opittavat tiedot ja taidot. Mutta millä tavoin kasvatamme empaattisia, pystyviä ja itsensä tuntevia ihmisiä?

Vastaukset ovat suvivirren ja joulukuvaelman välissä, arvojen maailmassa. Ihan tavallisin asia:  ihmisyys, lähimmäisenrakkaus? Voimmeko soveltaa sitä kaikkiallisesti, koulussa, kotona, missä liikummekin?

Uuden maailman mahdollisuus.

 

En svala kan göra sommaren

18.11.2013


Micaela Romantschuk
verksamhetsledare
Förbundet Hem och Skola i Finland r.f

I byn där jag bor fanns en bensinstation. Den hade funnits där så länge någon kunde minnas. Det var alltid liv och rörelse vid stationen, den som stannade för att tanka pratade bort en stund med ägaren eller den vänliga mannen som skötte verkstaden. Bensinstationen var en naturlig mötesplats, i synnerhet för männen i byn. Plötsligt fanns den inte mera. Bensinpumparna monterades ned och byggnaden gapade tom. Bensinen och servicen kunde man ju nog få på annat håll, men känslan av gemenskap var borta. En dag såg man igen liv och rörelse i byggnaden. Ryktet berättade att en norrman skulle öppna verkstad för mopeder och andra mindre tröskverk. En dag kom en skylt upp där det stod ”Café”. Vid sidan om bensinstationen lät den nya ägaren bygga ett enkelt skjul där man kunde ta sig en kaffe med dopp. Ägaren har alltid tid för ett vänligt ord till de som kör in på gården. Känslan av gemenskap och sammanhang återvände. Plötsligt blev det lilla caféet en samlingspunkt för folk i byn och många ensamma kunde över en kopp kaffe hitta någon att språka med.

Precis såhär kan det också vara i våra skolor. Det behövs inte mycket för att skapa en känsla av gemenskap. Trots att vi ofta beklagar oss över att vi lever i en värld där jaget och mitt välbefinnande har blivit viktigare än det gemensamma välmående, finns det många människor i våra skolor som månar om just det, gemenskap och samhörighet. Det är människor som sällan gör något väsen av sina insatser. Det är vanliga föräldrar som vid sidan av både arbete och familj satsar av sin egen tid för att skapa gemenskap i en klass eller skolgemenskap. Det kan vara en lärare som gör något utöver det som förväntas. Istället för att vi beklagar oss över att inte fler är med och gör det kan vi vända på steken och tacka den nya kaffekokande verkstadsägaren för stunden av närvaro och mening.

 

 

Ollaan erilaisia, samanlaisia

14.10.2013

Veli-Matti Hakanen
vastaava rehtori
Turun Normaalikoulu

Erilaisuus on aina kiehtonut ja toisaalta pelottanut ihmistä. Arjessa tuttu ja turvallinen vetää puoleensa. Erilaista helposti vierastetaan, jopa syrjitään. Tämä inhimillinen peruspiirre meissä ihmisissä näkyy myös koulussa.

Suomalaiset koulut ovat viimeisen vuosikymmenen aikana kokeneet suuren muutoksen suhteessa oppilasaineksen erilaistumiseen. Kulttuurien määrä on kasvanut tasaisesti. Toisaalta ilmiö on hyvinkin paikkasidonnainen. Omassa koulussani Turun normaalikoulussa, joka sijaitsee Varissuon lähiössä, työskentelee oppilaita yli 40:stä kulttuurista ja 60%:lla perusopetuksen oppilaista on äidinkielenä jokin muu kuin suomi. Kun siirrytään koulultamme 1,5 km länteen tai itään, naapurikouluille, on kulttuurien kirjo hyvin kapea. Toisilla on siis jo vahvaa kokemusta erilaisuuden kanssa elämisestä, samaan aikaan kun lähiseudulla eri kulttuurista tulevaa koulukaveria vielä oudoksutaan.

Puhumme monesti erilaisuuden kohtaamisen välttämättömyydestä. Tässä ilmaisussa piilee suuri viisaus. Ainoa tapa säilyttää ennakkoluulot ja pelot suhteessa erilaiseen, on olla kohtaamatta sitä avoimesti. Kun erilaiset ihmiset tapaavat ja toimivat rakentavasti yhdessä, häviävät samalla ennakkoluulot ja pelot. Huomataan että vaikka toinen ihminen on ulkonäöltään erilainen ja hänellä on eri uskonto, hän on pohjimmiltaan aivan samanlainen kuin minä itsekin. Tässä mielessä koulut, joissa on hyvin paljon kulttuureita ja erilaisuutta, ovat onnellisessa asemassa. Valitettavan usein keskustelu käydään kuitenkin vain esim. maahanmuuttajien määrästä, jonka perään laitetaan yhtäläisyysmerkki viittamaan ongelmiin. Kyseessä ei kuitenkaan ole ongelma vaan suuri mahdollisuus suomalaisen koulun toimintakulttuurin kehittämiselle.

Monikulttuurisuus tuo koululle myös haasteita. Yksi keskeisistä on suomen kielen oppiminen. Jos toisesta maasta, eri kielialueelta Suomeen tullut ihminen ei opi suomea, on hänen kotoutumisensa, koulunkäyntinsä ja työllistymisensä vaikeaa. Koulussa tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen opettajan oppiaineesta riippumatta, tulee toimia kielen avaajana ja opastajana. Tilanne on aivan uusi suurimmalle osalle opettajista. Siksi kaikille opettajille tulisikin taata mahdollisuuksia saada täydennyskoulutusta mm. suomi toisena kielenä teemasta. Kieli- ja kulttuuritietoisessa koulussa jokainen toimija on myös suomen kielen oppimisen tukija. Lisäksi suomea toisena kielenään puhuvien oppilaiden oman kotikielen opetukseen tulee panostaa. Ilman hyvää oman äidinkielen antamaa tunnekieleltä, on suomen oppimisessa monia haasteita.

Monikulttuurisessa koulussa yhteistyö kotien kanssa vaatii erilaista toimintatapaa. Tämän asian olemme omassa koulussamme hoitaneet eri kulttuureista tulevia opettajiamme avulla. Silloin kun koulun ja vanhempien vuorovaikutus ei onnistu puutteellisen kielitaidon vuoksi, auttavat koulun omat ko. vieraasta kulttuurista tulleet opettajat yhteisen ymmärryksen synnyttämisessä. Kulttuuri- tulkkausta tarvitaan myös koulun arjessa tilanteessa, jossa nuori kieltäytyy tekemästä jotain esim. uskontoon vedoten. Kun paikalle tuodaan oman uskonnon opettaja, ilmenee useimmiten, että asiassa ei ole kyse uskonnosta vaan normaalista murrosikäisen roolipelistä.

Haasteista huolimatta on koulujen kulttuurikirjon kasvu suuri mahdollisuus. Monikulttuurinen koulu auttaa oppilaitaan kasvamaan aitoon kansainvälisyyteen, kulttuurien ja erilaisuuden ymmärtämiseen sekä hyväksymiseen. Enää ei tarvitse hankkia kirjeenvaihtoystäviä ulkomailta, jotta saataisiin tuntumaa vieraisiin kulttuureihin. Monikulttuurisessa koulussa kieltä ja kulttuuria tiedostetaan automaattisesti tavallista enemmän ja samalla opitaan toimimaan arjessa moninaisuuden keskellä. Kieli- ja kulttuuritietoisessa koulussa erilaisuus on vain ihan tavallinen asia.

 

Keskustellaan

6.9.2013

Aulis Pitkälä
pääjohtaja
Opetushallitus

Raitiovaunussa voi joskus päästä todistamaan tärkeää elämässä arvokasta hetkeä lapsen ja aikuisen välillä. Pikkutyttö istuu isoäitinsä kanssa kasvokkain, pohtimassa sitä, miten päivää voitaisiin yhdessä viettää.

-          Keskustellaan, tyttö vastaa isoäidin kysymykseen siitä, mitä tänään tehtäisiin.
-          Mistä me sitten keskusteltaisiin?
-          No, puhutaan vaikka meidän perheestä, äidistä, isästä ja Ollista.

Kuulluksi tuleminen ja kokemus siitä, että joku on kiinnostunut juuri minusta, minulle tärkeistä asioista ja ajatuksista, on jokaiselle merkityksellistä. Merkityksellistä on myös, että sanomani herättää toisessa ihmisessä tunteita, ajatuksia, väitteitä ja ideoita. 

Oppilaiden kokemukset siitä, että opettaja on kiinnostunut heidän mielipiteistään sekä mitä heille kuuluu, ovat WHO:n koululaistutkimuksen mukaan parantuneet vuosikymmenen aikana. Edelleen moni oppilas kuitenkin kokee toisin. Erityisesti ne oppilaat, jotka kokevat koulumenestyksensä huonoksi tai joiden elämässä on muutenkin vähän turvallisia kuulijoita.

On tärkeää, että vuoropuheluun osallistuvat eri-ikäiset ja erilaiset ihmiset, lapset, nuoret ja aikuiset yhdessä. Kun aito yhteys löytyy, voidaan koulun arjessa keskustella kouluasioiden lisäksi muustakin tärkeästä elämään liittyvästä - vaikkapa perheestä, kavereista, tulevaisuudesta.

Sanat voivat kuitenkin myös satuttaa.  Jotkut kohtaamiset tai vuoropuhelut saattavat nuorella olla juuri niitä käänteentekeviä hetkiä, jotka määrittävät elämänkulun suuntaa. Siksi myönteisen keskustelun, kohtaamisen ja vuorovaikutuksen taitoja tulisi harjoitella kaikkien yhdessä. Kouluyhteisön toimintakulttuuri, aikuisen, lapsen ja nuoren välinen vuorovaikutus ovat keskeisiä harjoittelun ja tuen ympäristöjä.

Tietoteknologian ja vuorovaikutusmuotojen kehittyvä maailma ei vähennä tarvetta kasvokkain tapahtuvaan vuoropuheluun ja ajatuksien vaihtoon, jossa viestin lähettäjä ja vastaanottaja ovat avoimesti yhteydessä toisiinsa. Läheisyyden, katseiden kohtaamisen, kehon liikkeiden, ilmeiden, eleiden ja turvallisen kosketuksen merkitys on hyvinvoinnin kokemukselle elintärkeä.  Toisen ihmisen arvostava kuuleminen, hänen puheensa vastaanottaminen ja siihen vastaaminen ravitsee niitä voimavaroja, joita kehittyvä lapsi ja nuori tarvitsee kasvunsa ja oppimisensa tueksi ja voidakseen hyvin.

 

 

”Stand tall just believe it, be all you could be, there’s a fire in your eyes.”

Kirjoitettu Perniön yhteiskoulun Ihan tavallisia asioita -teemapäivänä

Kävelemme koulun käytävällä. Kaikkialla on hiljaista lukuun ottamatta askeleitamme, jotka kaikuvat autioilla käytävillä. Olemme viimeiset oppilaat koulussa. Saavumme naulakoille ja puemme toppatakit päällemme. Astumme ovesta ulos ja siristämme silmiämme kirkkaassa kevätauringon paisteessa. Hyvästelemme toisemme ja lähdemme kävelemään eri suuntiin. Tie on peilijäässä ja liukastelen eteenpäin kotia kohti. Näen miehen ja koiran tulevan vastaan. Koira kiskoo hihnaansa ja yrittää päästä haistelemaan minua. Pysähdyn ja silitän koiraa. Mies hymyilee minulle ja minä hymyilen takaisin. Jatkamme kumpikin matkaamme eri suuntiin. Ajattelen miestä ja hänen elämäänsä. Ja minun elämääni. Elämiämme, jotka hetken sivusivat toisiaan. Niin pienen hetken. Ja silti huulilleni nousee hymy, kun ajattelen, että olen juuri saanut jonkun muun hymyilemään.

Ajatukseni rullaavat eteenpäin. Mietin omia arvojani. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, mitä ne oikeasti, konkreettisesti ovat. Pienen pieniä tai suuria asioita. Niillä yhteistä on se, että ne tekevät minut onnelliseksi. Minusta tuntuu, että arvoni ovat arvohierarkiassa täysin eri järjestyksessä, kuin muilla ikäisilläni. Ajattelen asioita eri tavalla, kaikista näkökulmista ja syvällisesti. Siihen kai vaikuttavat monet asiat. Hyvin harva tässä pikkukylässä on kokenut sen minkä minä. Kaikki nämä kokemukset, tapahtumat ovat tehneet minusta sen, mitä olen nyt. Ne tavallaan määrittelevät minut ihmisenä. Ne kertovat, mistä olen tulossa ja viitoittavat tietäni tulevaisuudessa. Ne ovat osa minua.

Nousen portaat ylös ja kävelen kotiovelleni. Matka oli taittunut nopeasti mietteisiin vaipuneena. Käännyn ympäri ja katson pihaamme ja sitä ympäröivää metsää. Huulilleni nousee hymy. Kuinka pienistä asioista niinkin suuri käsite, kuin elämä koostuu.

 


 

Mitä näit kun käänsit katseesi poispäin?

12.4.2013
Mirjam Kalland
pääsihteeri
Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Nuorelle koulu merkitsee parhaimmillaan kavereita ja ryhmään kuulumista. Osa nuorista on kuitenkin yksinäisiä tai kiusattuja.  Jotkut tapauksista ovat sellaisia, joista aikuiset eivät edes tiedä. Kiusattu oppilas ei halua kertoa asiasta, koska hän pelkää, että aikuiselle kertomisesta ei ole apua vaan tilanne pahenee. Opettajan tuleekin aktiivisesti seurata, mitä oppilaiden välillä tapahtuu välitunneilla ja oppituntien aikana. Jätetäänkö joku oppilas jatkuvasti valitsematta ryhmiin? Nauretaanko jollekulle toistuvasti? Viettääkö joku oppilas välituntinsa lähes aina yksin? Opettajan ei kuitenkaan tarvitse osata toimia yksin, vaan kouluyhteisön vastuulla on luoda yhteisiä toimintatapoja ennaltaehkäisevään työhön ja kiusaamiseen puuttumiseen.

Katseen poispäin kääntäminen on osa ilmiötä.  Se on houkuttelevaa, koska on helpompaa ajatella, että kiusaamista tapahtuu jossain muualla, jollekulle toiselle, eikä ole vastuussa siitä. Varsinkin vanhempi voi olla tyytyväinen siihen, että omalla lapsella on kavereita, eikä sen vuoksi kysy: onko luokallasi joku, joka on yksin? Kiusataanko jotakuta?  Osana yhteisöä olemme kuitenkin kaikki vastuussa siitä, miten suhtaudumme toiseen kohdistuvaan julmuuteen, osana yhteisöä olemme kaikki velvollisia puuttumaan.

 

 

Tavallisen hyvä koulu on viihtyisä 

8.3.2013
Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu

8.-luokkalainen Joona Huikuri toivoi mielipidekirjoituksessa (HS 14.2) koulunsa vessoihin saippuaa ja paperia, käytäville tuoleja ja parempaa puhtaanapitoa käytäville. ”Oppiaineet menevät hyvin mutta urheilupalloja tarvitaan”, viestitti eräs alakoululainen lapsiasiavaltuutetulle.

Olen käynyt oppilaiden kanssa monia keskusteluita hyvästä koulusta. Lasten ja nuorten toiveet ovat usein aika pieniä ja tavallisen arkisia asioita. Tällaisia ovat esimerkiksi sohvat tai tuolit käytäville, penkkejä sekä leikkivälineitä välitunnille, lisää värikkyyttä seiniin ja sisustuksiin sekä viherkasveja koulua somistamaan.

Viihtyisyyttä eivät ratkaise suuret rahat vaan arkiset ideat. Kotikuntani Viitasaaren yläkoulussa tehtiin teknisen työn tunnilla pihalle penkkejä. Oppilaat saivat ”tuunata” kuvaamataidon tunnilla yhden seinän oman mielensä mukaan.

Aikuisten työhyvinvointi otetaan tosissaan. Lasten ja nuorten toiveita saatetaan vähätellä sanoen: ”Eihän kouluun ole tultu viihtymään”.

Koulu tulee kaikkien omaksi, kun oppilaat pääsevät mukaan ideoimaan koulun sisustusta, pihan toimivuutta, vaikuttamaan ruokailuun sekä koulun järjestyssääntöihin.
Omaksi koetusta huolehditaan ja sitä arvostetaan.

Suomalainen koulu on aika hyvä. Vielä parempi siitä tulee, kun oppilaiden osallistumisesta tulee tavallista arkea.

 

Ollaan ihmisiksi

1.2.2013
Olli Luukkainen
puheenjohtaja, OAJ

Kouluelämää ohjaavat säädökset eletään todeksi tavallisessa arjessa. Koulutyön arki on pienin askelin tapahtuvaa tavoitteellista etenemistä.

Monet pienet tavallisen arjen tapahtumat ja tapahtumaketjut muokkaavat kasvavan lapsen ja nuoren kuvaa siitä, miten pitää olla ja elää. Yksittäiset askeleet ovat lähes havaitsemattomia, mutta niiden muodostaman polun kautta syntyy perusta hyvälle elämälle.

Ihan tavallisia asioita -hanke muistuttaa meitä erinomaisella tavalla tavalliseen arkielämään liittyvistä teoistamme. Samalla kun hanke korostaa arjen tekojemme merkitystä, se korostaa oikealla tavalla myös yhteisöllisyyttä. Elämän tavoitteena ei ole tuottaa hyvää vain itsellemme. Meidän on elettävä ihmisiksi niin, että myös lähellämme on hyvä olla ja elää.

Ihan tavallisia asioita haluaa nostaa yhteiseen jakoon niitä hyviä käytännön toimia, joilla ihan tavallisessa kouluyhteisössä edistetään kasvamista hyvään elämään, elämänhallintaan, vastuullisuuteen ja osaamiseen. Kampanja levittää hyviä tavallisen arkielämän käytänteitä, arjen pieniä tekoja.

Kampanja pyrkii myös auttamaan teitä opetus- ja kasvatusalan ammattilaisia omassa tärkeässä työssänne.

Rohkaisen ja kannustan mukaan kampanjaan. Tässä kampanjassa korostetusti pienikin on arvokasta.

 

Koulun hyvä arki

24.1.2013
Minna Riikka Järvinen
toiminnanjohtaja
Kerhokeskus

Opettaja tekee työtään ympäristössä, joka on monella tapaa yhteiskunta pienoiskoossa. Jokainen oppilas tuo mukanaan hieman erilaisen siivun oman kasvuympäristönsä todellisuutta, jota opettajakunta ja koulun muu henkilöstö orkestroi saadakseen aikaan hyvää oppimista ja kasvua. 

Yhteiskunnan moniäänistyminen, moniarvoistuminen ja komplisoituminen tuntuvat opettajien työssä. Lapsilla on monenlaista huolta, kasvuolosuhteet saattavat olla repaleiset.  Resurssit niukkenevat, tulevaisuus vaikuttaa tätä päivää synkemmältä, media on täynnään uutista lasten ja nuorten sekä heidän kasvuyhteisöjensä ongelmia. Kukapa tätä jaksaa?

Edellinen kuva on vino. Saamme lukea uutisen toisensa perään tutkimuksista, joiden mukaan suomalainen koulu on oppimistuloksiltaan maailman paras. Lihavointi on aiheellinen: koreat, singaporet, hong kongit tulevat perässä. Muita Euroopan maita ei kärkijoukossa näy.

Uutinen ei ole mikään ankka. Suomalainen koulu pärjää, koska meillä on kansallisesti valoisa usko koulutuksen elämää parantavaan voimaan. Koulutus on itseisarvo, koska sen kautta aukeaa ymmärrys maailmaan ja sen ilmiöihin, myös omaan itseen. Muut arvot, kuten koulutuksen myötä parantunut asema työmarkkinoilla, ovat vasta toissijaisia.

Vaikka kouluja juuri nyt ollaan taas kurittamassa säästöillä, on aika osoittaa ja tehdä näkyväksi sitä hyvää työtä, jota kouluissa tehdään.  Erityisesti haluan juhlistaa sitä hyvää, jolla ihmiset koulussa tukevat toisiaan, iloitsevat, jakavat osaamistaan ja osaamattomuuttaan, luottavat toisiinsa ja kohtaavat ongelmat ihmisyydellä.

Ehkä juuri ihmisyys tekeekin suomalaisesta koulusta niin erinomaisen. Koulussa ihminen kohtaa ihmisen. Olipa kyse sitten opettajasta, oppilaasta, vanhemmista, keittolahenkilöstöstä – niin juuri, keittolat ja pullantuoksu takaisin! – vahtimestareista, kouluavustajista, opoista, psykologeista, kuraattoreista. Nämä ovat suomalaisen koulun Ihan tavallisia asioita, koulun hyvää arkea.

Tiedämme tutkimuksesta, että jakamisen ja yhteisyyden kulttuuri koulussa, ihmisyys, parantavat kaikkinaista hyvinvointia koulussa. Hyvinvointi antaa tilaa ilolle, joka parantaa motivaatiota ja sen kautta myös oppimistuloksia. Koulujen hyvä arki, jakamisen ja yhteisyyden kulttuuri, ihmisyys, pitää saada näkyviin.

Hyvästä on oikeus iloita myös Suomessa.

 

 

powered by eMedia